Tervetuloa!

Hyvä lukijani, tervetuloa seuraamaan ensimmäistä opiskeluvuottani Porin taidekoulussa syksystä 2011 kevääseen 2012. Opiskeluvuosi on ollut todella antoisa, olen jo nyt murheissani siitä, että opinnot taidekoulussa kestävät vain kaksi vuotta, minulla on siis jäljellä enää vuosi. Taitavien opettajien ja innostavan ryhmän kanssa on ollut todella mukavaa työskennellä.
Alkupaloiksi laitan tähän töitä, joita olen tehnyt ennen taidekouluopintoja, onkohan kehitystä tapahtunut???

 

 

 

Taidehistorian essee

Taidehistorian essee, Kristiina Lehto 16.11.2011

Vincent van Gogh, Perunansyöjät - sosiaalinen vastuu taidemaalarin hartioilla

                      

                                           

Yksi kaikkien aikojen merkityksellisimpiä taidemaalareita on Vincent van Gogh, huolimatta siitä, että hänen taiteellinen uransa kesti vain noin kymmenen vuotta ja siitäkin lähes kuusi voidaan katsoa oppivuosiksi. Vincent van Goghin maine perustuu toisaalta hänen poikkeukselliseen, impulsiiviseen ja monivaiheiseen elämäänsä. Voidaanhan ajatella että hänen elämänsä vastaa juuri monella tavalla taitelijakliseitä. Oman paikan etsiminen, erinäiset yritykset pärjätä sen ajan ”porvarisammateissa”, jatkuva rahattomuus, impulsiiviset ideat ja toisaalta sitten myös teokset, jotka puhuttelevuudessaan ja tunneilmaisussaan eivät vielä löytäneet yleisöään sen ajan ihmisistä ovat tekijöitä, joita usein edelleenkin mielellään liitetään taiteilijoihin. Tämän lisäksi kuitenkin hänen tuotteliaisuutensa, tapansa uudistaa maalaustaidetta ja tunteiden kuvaaminen erityisesti värin avulla saivat esimerkiksi Albert Aurierin kuvaamaan jo vuonna 1890 hänen taidettaan näin:” se on kaiken kattava, hullu, sokaiseva valo; se on materia, koko luonto mielipuolisissa kiemuroissa, raivoavana hurjistuksena, äärimmäiseen kiihtymykseen paisuteltuna; se on painajaiseksi muuttunut muoto, liekiksi ja laavaksi ja jalokiviksi muuttunut väri; se on roihuksi karannut valo, se on elämä, kuumeen polte.” (Beaujean, 1999, 90)

Yksi Vincent van Goghin mielenkiintoisia piirteitä oli hänen laajasydämisyytensä, koskien juuri sen ajan vähempiosaisia ja köyhiä ihmisiä. Paitsi että hän omalla toiminnallaan pyrki auttamaan köyhiä esimerkiksi toimiessaan Borinagen kaivosalueella saarnamiehenä, hän esitti myös ajatuksen siitä, että taide ei ole vain kalliissa näyttelyissä käyvän eliitin yksinoikeus, vaan kaikkialle tarkoitettua sosiaalisen ulottuvuuden omaavaa arkikulttuuria. (Beaujean, 1999, 87)

Borinagen kaivosalueella ikuistetut piirustukset olivat ikään kuin lähtölaukaus Vincent van Goghin taiteilijanuralle. Köyhyyden ja vaatimattomien aiheiden kuvaus edusti samalla hänen uskoaan siihen, että köyhät ja vähäpätöiset löytävät pelastuksen helpommin kuin rikkaat ja maallistuneen kirkon jäsenet (Bernard, 1993, 11) Borinagen aika sai hänet epäröimään vahvaa uskonnollista vakaumustaan. Samaan aikaan halu tehdä taidetta ja tavata muita taiteilijoita voimistui. Kirjeessään veljelleen Theolle hän kertoo miten on sanomattoman tyytyväinen siitä, että on ruvennut taas piirtämään. Seuraavassa lauseessa hän kuitenkin sanoo miten hän on jo kauan ajatellut sitä, mutta pitänyt sitä aina mahdottomana asiana, joka ei tule hänen kohdallaan kysymykseen. (Kivalo, 1989, 34) Meidän näkökulmastamme on kuitenkin onni, että usko omiin kykyihin voitti epäröinnin!

Borinagen kaivosalueelta Vincent van Gogh muutti ensin Brysseliin (1880) ja myöhemmin Haagiin (1882). Molemmissa kaupungeissa hän opiskeli eri taideakatemioissa, mutta hänen tapansa maalata johtivat sen ajan tiukasti perinteistä kiinni pitävien opettajien kanssa törmäyskurssille. (Walther, 1988, 9) Vuonna 1883 Vincent van Gogh muutti yksin Alankomaiden koillisosassa sijaitsevaan Drenten maakuntaan. Syynä lienee ollut vaikeat ihmissuhteet mutta ehkäpä myös tarve paeta lapsuudenkodin hurskastelevia käsityksiä. Niin tai näin, yksinäisyyttä hän ei kuitenkaan kestänyt ja lopulta hän muutti takaisin vanhempiensa luokse Nuenneen. Vanhempien asenne Vincentin taiteilijanuraa kohtaa oli muuttunut myönteiseksi ja hänelle kyhättiin häthätää ateljee ja yösija vanhempien talon mankelitupaan. (Beaujean, 1999, 20)

Vincent van Gogh maalasi Nuennessa arkielämään liittyviä laatukuvia, mutta myös talonpoikaisväestön muotokuvia. Näissä muotokuvissa hän kuvasi yksilöllisyyttä suoraan ja kaunistelematta. Mallinsa hän valitsi omaperäisyyden perusteella. Yksityiskohtana hänen elämänsä kivikkoisesta polusta voisi mainita, että seurakunnan pappi kuitenkin kielsi ihmisiä ryhtymästä hänen mallikseen. (Beaujean, 1999, 21)

Vincent van Goghin Nuenenin ajan tärkeintä teosta Perunansyöjiä, edelsi runsas käsi- ja kasvotutkielmien teko. Lisäksi hän teki aiheesta luonnoksia, kaksi öljyväritutkielmaa kompositiosta sekä kivipiirroksen. (Bernard, 1993, 22)

 Maalauksessa hän myös kokeili uusia väriyhdistelmiä, joilla hän irtautui pelkästä todellisuuden kuvauksesta pyrkien ilmentämään myös omia tuntemuksiaan ja tilanteen totisuutta. Valkoisiksi suunnittelemansa pinnat hän maalasi vaisun harmaiksi punaisella, sinisellä ja keltaisella ja kasvot ”kuin multaisiksi perunoiksi tietenkin kuorimattomiksi”. Yksityiskohtaisesti kuvaamansa päät hän maalasi kerta toisensa jälkeen päälle, kunnes päätyi karkeisiin ja nopeisiin siveltimenvetoihin tavoitellen tällä aitouden vaikutelmaa Myös käsien korostaminen oli tarkoituksellista. Tavoitteena oli kuvastaa yhteyttä käsin tehdyn työn ja perunan syömisen välillä. (Beaujean, 1999, 22)

Vincent van Gogh kuvasi itse työtään näin: ”Olen yrittänyt korostaa, että lampun valossa perunoita syövät ihmiset ovat kaivaneet maata käsillä, jotka he panevat ruoka-astiaan. Eli ne, jotka tekevät käsillään työtä ovat ansainneet ruokansa rehellisesti. Kuva tuntuu niin todelliselta että näen sen unissanikin.” (Bernard, 1993, 22)

Taidehistorioitsijat ovat tulkinneet kuvassa näkyviä asioita muun muassa näin: ”Kuvassa näkyvä öljylamppu luo näkymään jouluseimen tunnelmaa ja punakeltaiset vedot tuovat kuvaan lämpöä. Kyhmyiset kädet tuntuvine suonineen ovat groteskin rajalla, käsillä on vahva symboliarvo. (Bernard, 1993, 23) Maalauksen niukka toiminta rajoittuu henkilöiden vaatimattomaan ateriaan. Kasvot ovat totiset ja surulliset, vartalon asennot varsin kyyryt. Huoneen vähäistä sisustusta on luonnehdittu vasemmalla seinällä olevalla kellolla ja pienellä maalauksella, joka esittää ristinnaulittua Kristusta ja oikealla hyllyllä olevalla hyllyllä, jossa on keittiötarvikkeita.(Beaujean, 1999, 22) Yhteenkuuluvuus ja köyhyys ilmentyvät vaatimattomassa ateriassa, jonka viisi laihaa, työn uuvuttamaa hahmoa keskenään jakaa. Epäröimättä he ojentavat perunoita ja kahvikorviketta toisilleen, saman kohtalon jakaminen ilman kateutta saavuttaa jo melkein uskonnolliselta vaikuttavan hiljaisen paatoksen. ( Walther, 1988, 12)

Perunansyöjät maalauksestaan Vincent van Gogh painatti 20 litografiaa, joita seudun asukkaat saattoivat edullisesti ostaa. Maanviljelijät olivat siis paitsi maalauksen aihe, myös yleisö. Palautetta tuli maalariystävä Anton van Rappardilta: ” Myöntänet minun olevan oikeassa sanoessani, ettei tuollaista työtä voi ottaa tosissaan. Onneksi pystyt paljon parempaan.” Näin mainitessaan hän iski sinetin heidän jo rakoilleelle ystävyydelleen. (Walther, 1988, 12–13)

Vincent van Gogh oli aina köyhien ja alistettujen asialla, heidän kanssaan hän pystyi hillitsemään impulsiivisuuttaan, ei kiihtynyt tai riidellyt. Parempiosaiset saivat taas hänet käyttäytymään ylimitoitetun epäsosiaalisesti, ehkäpä kysymyksessä oli itsetuntoon liittyvät asiat. (Kivalo, 1989, 44) Joka tapauksessa, Vincent van Goghin elämä monine vastoinkäymisineen ja oman itsenä etsimisineen loi hänestä sen taitelijan, jonka teoksia me voimme sanattomina ihailla. Itse teokset puhuvat puolestaan, värikylläisyytensä ja ilmaisunsa kautta maalaukset koskettavat sitä ihmisen sisintä, johon analyyttinen taidehistoria on pääsemättömissä.